Viime keväänä oli hirveä hinku päästä Helsinkiin täksi vuodeksi opiskelemaan. Kun paikka yliopistosta ei auennut, niin piti keksiä joku muu opsikelumuoto, joka mahdollistaisi Helsingissä asumisen. Avoin tuli sitten kyseeseen ja kohta onkin kaksi approa plakkarissa :) Valintaani olen ollut suht tyytyväinen, saahan nuo sitten hyväksiluettua jos ja kun sinne luokanopettajankoulutukseen pääsen!

Mistä tuo halu muuttaa Helsinkiin sitten juontaa juurensa? Olen pienestä asti käynyt monta kertaa vuodessa Helsingissä, koska meillä asuu täällä paljon sukulaisia ja tuttavia. Tunsin nuorempana suunnatonta kateutta serkkujani kohtaan, koska he esimerkiksi saattoivat mennä koulusta suoraan kaupungille shoppailemaan, mikä ei itselleni ollutkaan niin itsestäänselvyys asuessani melko pienessä kaupungissa muutaman sadan kilometrin päässä pääkaupungistamme. Tässä siis vain yksi esimerkki, miksi Helsinki houkutti niin kovin.

Täytyy myöntää, että olin vielä viime keväänä hyvin naiivi, kun suunnittelin kuinka Helsinkiin muutettuani tyyliin shoppailisin joka päivä, kävisin leffassa ja baareissa harva se viikko sekä istuskelisin kahviloissa kavereitten kanssa tai päiväkirjaa kirjoittaen. Tein itselleni budjettia siitä, kuinka paljon nämä aktiviteetit kuukaudessa suunnilleen maksaisivat ja otin selvää siitä, paljonko julkisten matkakortti maksaa. Kuvittelin itseni kaupungilla kävelemässä korkeissa koroissa, viimeisimmän muodin mukaiset vaatteet päälläni ja käsilaukku kädessäni. Nappaisin joltain pysäkiltä ratikan ja menisin sillä kahvilaan nauttimaan idyllisestä tunnelmasta tai viikonloppuna johonkin trendikkääseen ravintolaan syömään. Ah!

No, palataampa todellisuuteen. Olen asunut nyt puolisen vuotta Helsingissä, ja mitä minulle on jäänyt käteen?! Joka viikonloppu olen syönyt kämpälläni sitä jokaiselle opiskelijalle niin tuttua tonnikalaa ja pastaa, leffassa olen muutamaan otteeseen käynyt, mutta esimerkiksi baareissa vain pari kertaa. Niin ja se matkakorttikin on vielä ostamatta! Kävellen olen päässyt ihan hyvin, heh. Olen jotenkin herännyt todellisuuteen ja huomannut, että täällä eläminenhän on kallista. En kärsi rahapulasta, oikeastaan voisi sanoa, että taloudellisesti olen hyvin etuoikeutettu ikätovereihini verrattuna.

Olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, että olisinko oikeasti oma itseni, jos olisin kuvailemani tyylinen piikkikoroissa kulkeva trendipaukku? Niimpä. Ehkä olin vain luonut itselleni jonkinlaisen stereotypian helsinkiläisestä aikaansa seuraavasta nuoresta naisesta. Voin kuitenkin sanoa, että olen tytyväinen itseeni tällaisena kuin olen, eikä onnellisuus elämässä riipu ainoastaan siitä, kuinka paljon rahaa laittaa ylellisyyksiin tai onko minulla eilen kauppaan tulleen uuden paitamalliston yksilö päälläni. Pidän itsestä huolehtimista tärkeänä asiana, eikä siihen mielestäni kuulu se, että on jotakin muuta kuin mitä oikeasti on. Jotkut pitävät itsestään huolen juuri esimerkiksi armottomalla shoppailulla ja piristyvät näin, mutta itselleni esimerkiksi lenkillä ja kuntosalilla käynti antavat valtavasti energiaa. Ei kylläkään sillä, ettenkö itse ikinä shoppailisi tai yrittäisi pysyä edes jotenkuten vallalla olevien trendien perässä ;)